Varhaislapsuus Hangossa Helsingissä asuttujen ensimmäisten vuosien jälkeen asuimme Hangossa. Ihan tarkkaa aikaa, milloin sinne muutimme, ei minulla ole, mutta olen ollut siellä ainakin viisi vuotiaana. Pois muutimme kevättalvella 1956, muutamaa kuukautta ennen kuin täytin 8 v ja olin toisella luokalla. Hangossa asuimme Halmstadinkatu 12. Kulma-asunnossa, jonka kuistin läpi kasvoi iso vaahtera. Asunto oli huone ja keittiö. Ei ollut mukavuuksia. Huussi oli pihan perällä olevassa piharakennuksessa, jossa oli myös liiteri ja pesutupa. Puutalossa oli alakerrassa kaksi asuntoa ja yläkerrassa kaksi asuntoa. Hiiriä oli sisällä ja ulkona. Pesutuvassa oli torakoita mutta en tiedä oliko niitä sisälläkin. Kerran istuimme keittiön pöydän vieressä, kun lattian poikki vilisti hiiri. Äiti nappasi pöydästä puolikuivan leivän ja löi sillä hiirtä. Kyllä harmitti, kun leipä meni pilalle, mutta nopea oli äidin reaktio ja se oli ensimmäinen asia, mikä osui käteen. Äiti teki Koristeviennille töitä. Maalasi tonttujen ym kasvoja. Koristeita tehtiin keittiön pöydän äärellä koko perhe. Minä pienine sormineni olin se, joka liimasin naskalilla painettuihin koloihin pieniä tulitikun pätkiä nenäksi tontuille ym. Minä olin jonkun aikaa mäen alla koulua vastapäätä olevassa päiväkodissa, mutta pääsin jo kuusivuotiaana kouluun, etten olisi joutunut olemaan yksin kotona. Osasin kyllä jo lukea siinä vaiheessa. Johtajaopettaja oli kyllä sanonut, että koska olin niin nuori, saattaisin joutua käymään ensimmäisen luokan uudestaan, jos en pysy muiden mukana opetuksessa. No kyllä pysyin, olin hyvä koulussa ja olen siitä asti ollut koko ajan vuotta nuorempi luokkatovereitani. Muistan, että tykkäsin kovasti opettajastani. Sain joskus työnnellä hänen vauvaansa vaunuissa ja siitä alkoi minun ”urani” lapsia hoitamassa. Koulumatka oli lyhyt, koska koulu oli mäen alla samalla puolella Halmstadin katua kuin missä asuimme. Siinä koulun ja meidän välillä oli kallio, jonka yli kuljimme kouluun. Hangossa minulla oli kaverina minua vanhempi tyttö, jonka nimi oli Anneli. Hänellä oli pieni siskonpoika Mauri, joka sanoi meitä iso Anne ja pikku Anne. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa pikku, vaan minä olin ”akku Anne”. Kevätjuhlassa minä olin mukana näytelmässä. Keltaisesta kreppipaperista tehty asu, olin rentukka. Maurikin oli katsomossa mukana. Minä kun olin pienikokoinen, seisoin laatikon päällä ja esitin juuri runo-osuuttani ”kukapa ei tuntis’ mua, ojanvarren rentukkaa”, kun katsomosta kaikui Maurin kirkas ääni: ”akku Anne”. Kevätjuhlassa minulla oli äidin tekemä punainen mekko, jossa oli valkoisia palloja ja sydämenmuotoinen irtotasku. Isä oli ainakin osan aikaa Hangon satamassa töissä. Hangon ajasta on aika hajanaisia muistoja. Minä olin kuulemma puolustanut veljeäni, kun häntä paljon isompi Leif oli lyönyt häntä. Kaj oli tullut kotiin itkien ja nenä verta vuotaen. Minä olin kysynyt, oliko se Leif, vetänyt Aino aamutossut jalkaani ja lähtenyt ulos. Leif oli kadun kulmauksessa vastapäisen kaupan edessä. Minä olin tosi paljon pienempi ja menin ihan Leifin eteen ja täräytin häntä nyrkillä leukaan suoraan alhaalta päin, juuri ja juuri ylettyen. Nyt lähti Leif itkien, mutta ei enää kiusannut meitä kumpaakaan. En kyllä tuollaista toimintamallia enää hyväksyisi. Hangossa asuessamme saimme Kajn kanssa joululahjaksi Afrikan tähti pelin ja se olikin meidän perheen ajankulu. Isän kanssa me sitä pelasimme. Hangossa syötiin paljon kalaa. Siihen aikaan suolasilakat olivat usein käytetty ruoka-aine. Äiti teki niistä silakkalaatikkoa, jossa oli joskus myös läskiviipaleita päälle. Silakkalaatikkoa ei kyllä enää missään näe. Kai se johtuu siitä, kun ei suolasilakoita saa enää mistään.
